Kuten varmaan olette huomanneet päivitykset ovat ollet hieman vähässä. Kiitos hienon ja nopean nettiyhteyden. Mutta nytten saatte kuulla mitä kaikkea olemme Osakassa säheltäneet. Emme mm. tajunneet, että juna-asemilla on HISSIT olemassa ja tulopäivänämme raahasimme matkalaukkumme portaita pitkin alas. Pari paikallista miestä pysähtyi ystävällisesti meitä auttamaan matkalaukkujemme raahauksessa. Pääsimme kuitenkin hyvin metroon ja lyösimme lopulta hotellimme. Veimme laukkumme huoneeseemme ja lepäsimme hieman. Illalla lähdimme pääkävelykadulle, jossa söimme iltapalaksi takoyakia (mustekalapyöryköitä).
Seuraavana päivänä ilma oli hieman huono ja ulkona tihutti/satoi vähän melkein jatkuvasti. Päätimme kuluttaa päivämme sisätiloissa ja menimme Osaka Aquariumiin, joka on yksi maan suurimmista akvaarioista. Sisäänpääsy oli n. 20€ ja oli ehdottomasti sen arvoinen!
Saavuimme Osakaan tiistaina ja kävimme akvaariosssa keskiviikkona. Torstaina seikkailimme Osaka stationilla ja menimme käymään Floating Gardenissa. Se oli korkea rakennus, jossa oli upea arkkitehtuuri. Rakennus oli 173m korkea ja me kävimme aivan katolla asti. Söimme ylimmän kerroksen kahvilassa suklaakakupalat, jonka jälkeen lähdimme takasin alas. Kävelimme takasin asemalle päin. Matkanvarrella poikkesimme suureen elektroniikka kauppakeskukseen ja ostimme itsellemme matkatietokonehiiret n.10€. Kauppakeskuksesta päätimme jatkaa matkaamme Osaka castleen. Kävimme ihailemassa linnaa ja hengailimme loppu päivää puistossa.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Hiroshimaaaaa.
Hiroshiman viimeisenä päivänä kävimme Idan kanssa Shukkeienissa, japanilaisessa puutarhassa. Puisto oli todella kaunis ja ilma oli juuri sopiva puistossa kävelemiseen.
Puiston jälkeen lähdimme metsästämään meille ravintolaa, jossa syödä. Halusimme mennä syömään okonomiyakia, mutta emme tienneet missä olisi halpaa ja hyvää okonomiyakia, joten kysyimme puiston työntekijältä neuvoa. Hän ohjasi meidät pieneen ravintolaan, joka kuitenkin oli kiinni. Onneksi viereisen kahvilan työntekijä osasi neuvoa meille uuden, hyvän ruokapaikan jota kohti lähdimme vaeltamaan. Lopulta löysimme okonomiyaki paikan joka oli auki ja se oli NIIN hyvää.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Miyajima
Kävimme eilen Idan kanssa Hiroshiman lähellä sijaitsevalla saarella, Miyajimalla. Paikka on erittäin tunnettu Japanissa ja se on kuin paikallinen Suomenlinna. Tottakai pidän itse sitä paljon kauniimpana kuin Suomenlinnaa. Siellä on paljon perinteisiä temppeleitä ja luonto on kaunis.
Ennen hostellislta lähtöämme ostimme itsellemme päivän ratkka+lautta kortin. Se avulla saimme käyttää ratikkaa ja Miyajimalle vievää lauttaa niin paljon kuin halusimme. Kortit saatuamme lähdimme ratikalla satamaa kohti, josta hyppäsimme Miyajimalle menevään lauttaan. Matka kesti yhteensä n. tunnin (ratikkamatka oli 45min ja lautta 15min). PErille päästyämme kävelimme saarella ympäriinsä. Kävimme Istukushima pyhätössä, joka on yksi UNESCO:n maailmanperintö kohteista. Seikkailimme loppupäivän saarella ja kävimme katsomasssa mm. viisikerroksista temppeliä ja jättimäistä puuriisikauhaa. Ostimme itsellemme paikallisia herkkuja (Momiji) ja yritimme syödä niitä istuessamme pankillä, kunnes saarella vapaana liikkuvat peurat yrittivät tulla syömään ruokamme.
Loppupäivästä kävimme vielä postissa hakemassa Idalle lisää rahaa. (Minun piti hakea myös postimerkkejä ja lähettää kortteja, mutta posti olikin mennyt jo mukavast kiinni.)

perjantai 9. heinäkuuta 2010
Unohtunut päivitys
Tosiaan, huomasin tässä valokuvia selaillessa, että oltiin kokonaan unohdettu kertoa kauniista japanilaisesta puistosta, jossa hengattiin Fukuokan vikana päivänä (mistä lie johtuu..hmm..). Eli vietimme siis viimeisen päivän SUURESSA puistossa kävellen ja pysähtyen aina silloin tällöin lepäämään. Puiston keskellä oli pieni järvi, jossa uiskenteli kilpikonnia!

torstai 8. heinäkuuta 2010
Hiroshimaaaa
Saavuimme eilen Hiroshimaan hieman huonosti nukutun yön jälkeen (köh, päädyimme valvomaan koko yön uusien tuttavuuksien kanssa lähes huomaamatta, vasta kahdeksan aikaan tajusimme että tuskin on enää kannattavaa yrittää nukkua kun bussi aurinko on ollut ylhäällä useamman tunnin, hostellin respa on jo auki ja bussi lähtee kahden tunnin kuluttua).
(Englanninkielisellä puolella tarkemmin)
Nukuimme neljän tunnin bussimatkasta suurimman osan ja saavuimme Hiroshiman bussiterminaaliin hieman epätietoisina, sillä unohdimme tietenkin tulostaa/ edes kirjoittaa ylös miten pääsemme kyseiseltä asemalta hostellille. Menimme sitten siis BUSSIMATKUSTAJILLE tarkoitettuun infopisteeseen, eli oikeastaan kys. pisteen toimenkuvaan kuuluu auttaa lähinnä pitkän matkan bussivalinnoissa jne, mutta he pyörivät ympyrää meidän takiamme lähemmäs kymmenen minuuttia kun (enimmäkseen Japaniksi!) yritimme selittää että kyllä, haluamme J-Hoppers Hiroshimaan, kyllä, meillä on varaus, ei, emme tiedä missä se on. Loppujen lopuksi henkilökunta printtasi meille kartan mistä näki reitin hostellille, selitti sen meille useampaan kertaan ja varmistivat että ymmärsimme miten sinne mennään, ja eräs nainen saattoi meidät ratikkapysäkille. Vain Japanissa voi käydä näin, Suomessa todennäköisesti olisi sanottu että "ei tiedetä, mene muualle kysymään".
Menimme suhteellisen aikasin nukkumaan (jostakin kumman syystä) ja sallimme itsellemme herätyksen kymmeneltä. Matkaan hostellilta lähdimme puolen päivän aikoihin, ja hengasimme Rauhanpuistossa (atomipommin muistomerkkejä ympärillä jne, kävelymatkan päässä hostellilta!) ja menimme syömään eväämme läheiseen vapaa-ajan puistoon, sillä tuli sellainen viba että olisi jokseenkin epäkohteliasta syödä penkillä, jonka reunalla olevaan laattaan on kaiverrettu pommin uhrien nimiä.
Siellä puistossa sitten vasta jännittävää olikin :DD
Yritimme syödä eräillä hieman syrjäisemmillä portailla pienen puron varrella kun ympärillä alkoi sellainen outo häsä ettei mitään rajaa. Ensin ohi ajaa nainen pyörällä, (todennäköisesti) laulaen: "aaaaAAAAAAaaalaaaa". Hetkeä myöhemmin kaksi noin 25-vuotiasta (?) miestä tuli samiolle portaille istumaan, ja lähtivät noin minuuttia myöhemmin pois, jääden kuitenkin pyörimään n 50m selkiemme taakse. Toisella oli ilmeisiä vaikeuksia pitää PAITANSA PÄÄLLÄÄN. Noin viisi minuuttia tämän jälkeen puron vastarannalle tulee itsekseen mutiseva ja hullusti virnuileva mies, joka lähtee kiipeämään puron reunusta (noin 2m) alas, yrittäen hypätä purossa olevien tasaisten kivien päälle (ne olivat erittäin harvassa). Ihmeen kaupalla hän pääsee vastarannalle (=meidän puolellemme puroa) ja virnuiltuaan ja mutistuaan hieman lisää hän lähtee taaksemme, KIIPEÄMÄÄN PUUHUN. Siis noin 35-vuotias yksin oleva mies. Tämän jälkeen huomaamme, että poika, joka ylittää juuri lähellämme olevaa siltaa ylittää sitä noin viidettä kertaa. Hän pyöri vain ympyrää ja vaelsi päämäärättömästi, lopulta päätyen kulkemaan ympyrää keskelle laakeaa peltomaista aluetta puistossa.
Et sillai.
Kävimme kiinalais-tyylisessä puistossa
ja kiersimme takaisin Rauhanpuistoon ja kävimme sen tarkemmin läpi.

Tunnisteet:
all-nighter,
Hiroshima,
matkareitti,
rauhanpuisto,
sekopäät
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Shoppingu
Fukuoka on ollut kunnon shoppaus paikka meille. Itse ostin topi, t-paidan, shortsit, ponnereita, puikot ja pienen pyyhkeen. Idakin on ostellut vaikka mitä! Eilen olimme Tenjin Coressa shoppailemassa. Kauppakeskus oli sekava ja täynnä ihmisiä. Kaikkialla oli alennusmyynnit ja myyjät huutelivat kauppojen ovilla alennustarjouksia. Pari kertaa kohdallemme osui "Time Sale", jossa jokin superalennus kestää vain rajoitetun ajan esim. 20%-70% alennusta tunnin ajan.
Tänään kävimme Canal Cityssä, josta Ida osti itselleen paidan. Löysimme myös ihanan härpäkekaupan, josta ostimme itsellemme kännykkäkoruja. Kävimme myös muumikahvilassa. Ostimme itsellemme muumivohvelit jäätelöllä ja menimme syömään niitä ulos penkille, josta seurasimme ohikulkevia ihmisiä. Ihmisten käyttäytymistä oli yllättävän hauskaa seurata. Syötyämme vohvelit lähdimme takaisin hostellille päin ja poikkesimme matkanvarrella ihailemaan paikallista temppeliä.

Noniin, pikapäivitys tehty. Tulen muokkaamaan sen paremmaksi ja lisäämään kuvat kun jaksan. :D
( Nää liikennevalot on iha outoja! Niis kuluu joko linnunlauluu tai jotai musaa ku on virhee valo. Niit liikennevalomusiikkeja on kaks erilaista. Toinen on semmonen ilonen duuri, joka selkeesti sanoo et "mene turvallisesti tien yli" , mut sit se toinen on semmonen masentava molli, joka selkeesti kertoo et "jää auton alle". SE ON IHAN HIRVEE. :D)
Tunnisteet:
Canal City,
Fukuoka,
hengaus,
shoppaus,
sähellys,
Tenjin Core
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Onsen och Fukuoka
Ohops! Viime päivityksestä onkin hieman aikaa. :o
Jaa-a. Mistäs sitä aloittaisi..
Lähdimme Nagasakista 1.6 kohti onsen-kaupunki (kuumalähde kaupunki) Beppua. Päätimme ottaa junan sijasta bussin, sillä se oli halvempi vaihtoehto. Lähes koko päivä menikin sitten bussilla matkustaessa ja Beppuun tutustuessa.
Seuraavana päivänä emme tehneet oikein mitään. Olimme päättäneet, että vietämme aikamme Bepussa rentoutuen. Menimme aamupäivän aikaan paikalliseen onseniin. Emme oikein tienneet millainen paikallinen etiketti oli, joten yriteimme seurata paikallisia. Olimme lukeneet hostellillamme lapun, jossa kerrottiin onsenin "käyttäytymissäännöistä", mutta emme silti olleet varmoja teemmekö kaiken oikein. Onneksi onsenilla oli samaan aikaan mukava paikallinen vanha nainen, joka kertoi meille japaniksi mitä tehdä. Hän neuvoi meitä mm. hakemaan kylmää vettä hanasta, jotta saamme pesuveden sopivan lämpöiseksi. Pelkäsin, että onsenin vesi olisi ollut liian kuumaa minulle, mutta 42 asteinen vesi oli juuri sopivaa. Ihanan kuumaa, muttei kuitenkaan liian kuumaa.
Onsenin jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikaa. Päädyimme kuitenkiin supermarkettiin, josta ostimme paikallisita valmisruokaa esim. kananugetteja ja muuta. Loppupäivänä emme oikein tehneet mitään ja illalla menimme taas oneseneille rentoutumaan. 
3.6 oli vaihtopäivämme Beppusta Fukuokaan. Heräsimme sillon jo aamu kuudelta! Halusimme käydä vielä luonnollisella onsenilla vuorilla ja edestakainen matka kesti kaksi tuntia. Lähdimme Beppun juna-asemalta bussilla kohti Myoban nimistä pysäkkiä. Bussimatka kesti n. puoli tuntia ja pysäkiltä kävelimme toiset puoli tuntia vuorelle. Paikka oli todella kaunis ja muistutti kovasti Alppeja kesällä. Olimme ottaneet mukaamme kananmunia, jotka kypsensimme vuoren sisästä tulevalla höyryllä. Ympärillä haisi aina välillä rikkikaasu ja pelkäsin, että kananmunat maistuisivat hieman rikille. Mutta ne olivatkin todella hyviä, eikä rikki maistunut niissä ollenkaan!

Palasimme takaisin hostellille hieman yli 11. Haimme vain matkatavaramme, sillä olimme kirjautuneet ulos ennen lähtöämme luonnononsenille, ja lähdimme kohti bussipysäkkiä. Olimme taas päätyneet ottamaan bussin junan sijasta ja hostellin työntekijän varasivat meille ystävällisesti paikat bussista, kun ostimme liput respasta.
Bussimatka Fukuokaan oli pitkä. Jouduimme paikalliseen ruuhkaan ja matka aika venyi kahdest ja puolesta tunnista neljään tuntiin. Pääte asemalla ihmettelimme aluksi miten pääsemme ulos bussiterminaalista, jonka jälkeen kummastelimme ulkona mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä. Olimme unohtaneet aamulla kirjoittaa opasteet hostellille ylös emmekä saaneet internettiä toimimaan. Siinä sitten kummastelimme, että mitäs nytten pitäisi tehdä ku emme tienneet mihin olimme tulleet, minne pitäisi mennä ja mistä saisimme apua. Meillä kävi tuuri, sillä joku länsimaalainen, joka ilmeisesti tunsi Fukuokan täysin, käveli ohitsemme ja huomasi, että olimme hieman eksyneet. Pysäytin hänet ja selitin tilanteemme. Hän opasti meidät infotiskille, josta saimme englanninkielisen kartan ja opasteet hostellillemme (jonne oli oikeastaan aivan älyttömän helppo mennä). Kiitimme kaikkia, jotaka olivat meitä auttaneet ja lähdimme raahaamaan matkalaukkujamme hostelliamme kohti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)